Kotimaa

Ajankohtaiset kotimaan uutiset Suomesta. Uutisia politiikasta, yhteiskunnasta ja viranomaisten päätöksistä.

Arvi Lind on menehtynyt.

Kuva: Juha Metso / AOP | Päivitetty 22:40Arvi Lind menehtyi Yleisradion mukaan sunnuntaiaamuna.Asia on vahvistettu Ylelle Lindin lähipiiristä. Lind oli kuollessaan 85-vuotias.Uutisankkurina Arvi Lind oli todennäköisesti Yleisradion tv-uutisten historian merkittävin hahmo.Hän luki viimeiset uutisensa…

Arvi Lindin poismenosta uutisoitiin.

Kuva: Terhi YlimäinenYleisradion tunnustetuimpana uutisankkurina tunnetun Arvi Lindin poismenosta ilmoitettiin sunnuntai-iltana sekä televisiossa että radiossa.MTV:n Kymmenen uutisissa uutisankkuri Maija Lehmusvirta kertoi poismenosta uutislähetyksen loppuvaiheessa. Hän nosti esiin Lindin lähes 40…

Laite pysähtyi Tykkimäen huvipuistossa

Star Flyer -laite näkyy kuvassa oikealla. Vasemmalla puolella on Tykkimäen Keinukaruselli. Kuva: Tykkimäen huvipuisto | Päivitetty 18:57Tykkimäen huvipuiston Star Flyer -laite on jäänyt jumiin, ja pelastuspalvelu on saapunut paikalle.Asian vahvistaa IS:lle Tykkimäen huvipuiston johtaja Pilvi…

Mies löydettiin pressun alta Lapissa

Poliisi on tehnyt intensiivistä työtä Lapissa. Kuva: Aleksi Jalava / ISLapin poliisilla on ollut kiireinen viikonloppu.Poliisi ilmoittaa, että se on viikonlopun aikana puuttunut erilaisiin järjestyshäiriöihin ja selvittänyt useita epäiltyjä pahoinpitelyjä eri puolilla Lappia.Kemijärvellä poliisi…

Unioninkadulla bussin alle jäänyt nainen on menehtynyt.

| Päivitetty 16:38Senaatintorin läheisyydessä turistibussin alle jäänyt vanhempi nainen on menehtynyt.Helsingin poliisi tiedottaa asiasta.Nainen oli ylittämässä suojatietä, kun bussi vieri hänen päälleen.Onnettomuus tapahtui Unioninkadulla Senaatintorin kulmalla. Tietojen mukaan onnettomuus…