Uutiset
HS: Varkaat ryöväsivät Laila Pullisen veistospuiston – teosten arvo noin 90 000 euroa
Kuvataiteilija Laila Pullisen elämäntyötä esittelevän puiston teoksia kuvattuna heinäkuussa 2025. Kuva: Kari Pullinen
Varkaat varastivat pronssiosia kuvanveistäjä Laila Pullisen veistospuistosta Vantaan Hakunilassa.
Varastetun pronssin romuarvo oli enintään 150 euroa. Tärveltyjen kolmen teoksen…
Syyslomaviikko tuo sateen ja tuulen – sää vaihtelee lämpimästä sateiseen
Osa Suomen nuorista pääsee aloittamaan syysloman vieton jo perjantaina. Sää on silloin suuressa osassa maata sateinen. Video: ForecaSyyslomaviikkoa vietetään eri puolilla Suomea sateisessa ja tuulisessa mutta ajankohtaan nähden lämpimämmässä säässä.– Ensi viikon sää näyttää aika vaihtelevalta.…
Telia leikkaa 900 työpaikkaa, joista 280 Suomessa
DF File Photo.
Telia vähentää yhteensä noin 900 työpaikkaa, joista 280 Suomessa, osana kustannussäästöihin tähtäävää uudelleenjärjestelyä, yhtiö ilmoitti maanantaina julkaisemassaan tiedotteessa.
Yhtiö päätti myös siirtää noin 220 tehtävää pääasiassa yhteiseltä teknologiayksiköltä maayksiköille.…
Kuntaliitto varoittaa: Ampumaratojen sääntelyn keventäminen tuo melun lähemmäs asutusta
Hallitus aikoo keventää ampumaratojen sääntelyä, mikä voi tuoda kovaa pauketta lähemmäs asutusta, varoittaa Kuntaliitto.
Vähäisen ampumaradan raja nousisi jatkossa 10 000 laukauksesta 100 000 laukaukseen vuodessa.
Kuntaliiton ympäristöpäällikkö Päivi Paavilainen sanoo, että melu voi häiritä…
Valtonen vaatii Venäjän matkailuviisumikieltoa koko EU:ssa
Finland-Russia border at Salla. DF File photo.
Ulkoasiainministeri Elina Valtonen vaati maanantaina tiukempaa viisumipolitiikkaa koko EU:n tasolla venäläisiä kansalaisia kohtaan ja kehotti EU:n jäsenmaita lopettamaan matkailuviisumien myöntämisen venäläisille, kunnes Venäjä lopettaa sodan…
Armeijan uusi maastoruoka sai risuja ja ruusuja
Armeijan talvirukkasilla on hankala ampua.Lue tiivistelmäPuolustusvoimien maastoruokailu uudistettiin huhtikuussa.Aliupseerikurssin oppilas Ratilainen kertoo, että varusmiehet olivat tympiintyneitä leivän poistamiseen ja tuovat omia eväitä mukaan harjoituksiin.Leijona Cateringin mukaan uudistuksen…
Junaliikenne keskeytyi Tikkurilan ja Keravan välillä henkilöonnettomuuden vuoksi
Kuvituskuva. Kuva: Vesa Moilanen / IS
| Päivitetty 8.10. 20:15
Junaliikenne oli torstaina loppuiltapäivästä hetken aikaa poikki Tikkurilan ja Keravan välillä.
Keskeytyksen syynä oli VR:n mukaan henkilöonnettomuus.
Onnettomuus aiheutti useita myöhästymisiä ja junien peruuntumisia, kertoi VR…
43-vuotias Fesih Basinc hovioikeudessa: pakeni Saksaan käräjätuomion aikana, nyt syyttäjä vaatii kiristystä
Espoolaisen perheenäidin murhassa avustanut Fesih Basinc, 43, tuotiin hovioikeuden eteen torstaina.
Basinc pakeni Suomesta autolla Saksaan kesken käräjäoikeuskäsittelyn toukokuussa matkustuskiellosta huolimatta.
Käräjäoikeus tuomitsi hänet 3 vuoden vankeuteen avunannosta murhaan ja…
HS: Alle 3-vuotias katosi retkellä – sivullinen palautti päiväkotiin
Kuvituskuva ei liity tapaukseen. Kuva: Joonas SalliAlle 3-vuotias lapsi katosi päiväkotiryhmän metsäretkellä Helsingissä, kertoo Helsingin Sanomat.Sivullinen löysi lapsen ja palautti tämän päiväkotiin.Varhaiskasvatuksen johtaja Miia Kemppi sanoo HS:lle, että lapsi oli omillaan korkeintaan 10–15…
Kassavalvoja maksoi kahdesta lihapasteijasta 39 senttiä – menetti työpaikkansa
Nainen riitautti irtisanomisen. Oikeusriidasta tuli iso lasku. Kuva: Paula Kaskimaa / ISKahden hävikkipasteijan ostaminen riisipiirakan hinnalla eli 39 sentillä toi potkut marketin itsepalvelukassojen valvojalle Kymenlaaksossa. 20 vuotta osuuskaupan palveluksessa ollut nainen huomasi vuonna 2024…
Poliisin peukkuhavainnot roimassa laskussa – ”Rauhoittunut huomattavasti”
Näin Vantaan Myyrmäessä kommentoitiin peukkutilannetta kesällä 2025 Video: Jussi Helttunen
Lue tiivistelmä
Poliisin mukaan havainnot huumausaine alfa-PVP:stä eli ”peukusta” ovat vähentyneet Suomessa roimasti viime vuoteen verrattuna.
Poliisi takavarikoi syyskuun tehovalvonnassa noin 111 grammaa…
Apteekkien hyllyiltä katoavat tietyt tuotteet – varkaudet johtuvat jälleenmyynnistä
Apteekkien hyllyiltä katoaa nyt tiettyjä tuotteita. Video: Leikkaus: Minni Karttunen
Viime aikoina apteekkien henkilökunta on huomannut huolestuttavan ilmiön.
Kalliimpia kosmetiikkatuotteita, eläintuotteita ja ravintolisiä on kadonnut huomattavan paljon. Apteekkien mukaan ryöstetyt tuotteet viedään…












