Uutiset
Häkkänen: Britannia ei tarjoa ydinasesuojaa Suomelle JEF:n kautta
Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) toppuuttelee puheita siitä, että Iso-Britannia tarjoaisi ydinasesuojan Joint Expeditionary Force -järjestön (JEF) kautta kansallisesti myös Suomelle.
– Mitään muutoksia JEF:n puolesta ydinpelotteista ei ole pöydällä. Ydinpelote on Britannialla ja…
Junaliikenne poikki Espoossa
Useita junavuoroja on peruttu aamuruuhkaliikenteessä. Kuvituskuva. Kuva: Antti Hämäläinen / IS | Päivitetty 30.9. 10:31Junaliikenne keskeytyi hieman ennen aamukahdeksaa Espoossa Leppävaaran ja Kauklahden välillä teknisen vian vuoksi, kertoo HSL.Useita lähijunavuoroja peruttiin. Junat E, U ja Y eivät…
Lämpimän syksyn sää jatkuu – Forecan tuore kuukausiennuste paljastaa lokakuun säät
Lähipäivät ovat poutaisia ja etenkin maan lounaisosissa on lämmin. Video: Foreca
Kuunvaihdetta vietetään lämpimän syksyisessä säässä, kertoo Foreca tuoreessa kuukausiennusteessaan.
Kuluvalla viikolla Suomessa nautitaan korkeapaineen mukanaan tuomasta lämpimästä säästä. Lämpötila on pitkälti 15…
Kommentti: Sdp yritti iskeä hallituksen heikkoon kohtaan, mutta epäonnistui
Politiikan perussääntö on se, että jos politiikassa on mahdollisuus tulla väärinymmärretyksi, poliittiset vastustajat taatusti ymmärtävät väärin – ja useimmiten tarkoituksella.
Sdp jätti viikonloppuna tahalliselle väärinymmärrykselle tilaa. Palataan tähän pian.
Sdp tarttui viikonloppuna sinänsä…
Frankfurin kirjamessut varjostaa huono myynti ja heikkenevä lukutaito
Kuva: Arne Dedert/dpa.
Kirjailijayhteisön tunnelma on synkkä Frankfurtin kirjamessujen lähestyessä. Nuorempien ihmisten lukumäärä on pienentynyt, uusien julkaisujen ja käännösten määrä on laskenut sekä myyntimäärät että liikevaihto ovat pienentyneet, dpa kertoo.
Kirjailijayhteisön liikevaihto oli…
Garden-soppa: Wille Rydman halusi jäävätä itsensä
Ministeri Wille Rydman (ps) jääväsi itsensä Garden Helsinki -hankkeen käsittelystä, käy ilmi IS:n tietopyynnöllä saamista sähköpostiviesteistä.– Parahin oikeuskansleri! Koskien Helsinki Garden -hanketta. Nähtävästi pöydälleni saattaisi olla tulossa kysymys tapaukseen liittyvästä valtiontakauksesta,…
Mies paljasteli sukuelintään lasten edessä Espoon julkisissa tiloissa – poliisi etsii uhrilapsia
Miehen epäillään liikkuneen Espoossa kauppakeskuksissa ja kirjastotiloissa, muun muassa Sellon Prisman leluosastolla ja Sellon XS-Lelu-kaupassa. Kuva: Anton Kunnas / HSHieman alle 40-vuotiaan miehen epäillään paljastelleen sukuelintään lapsille Espoossa kauppakeskuksissa ja kirjastoissa.– Miehen…
Oikeuskansleri huomautti Rydmanin STEA-avustuskriteereistä
Oikeuskansleri Janne Salminen kiinnittää sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin (ps) ja sosiaali- ja terveysministeriön huomiota järjestöjen STEA-avustusten kriteerien muotoiluun ja niistä tiedottamiseen.
Kyse on varsinaista huomautusta lievemmästä laillisuusvalvonnan keinosta. Oikeuskansleri…
Hallituksen bensaneuvottelut vaikeuksissa: Rahaa alennuksiin ei ole, keinot kiistellyt
Bensan hinta puhuttaa suomalaisia.
Hallituksen bensaneuvottelut ovat Ilta-Sanomien tietojen mukaan vaikeuksissa, vaikka neuvotteluja käydään intensiivisesti.
Ensimmäinen ongelma on se, että Suomella ei ole tässä taloustilanteessa rahaa bensan hinnan alentamiseen. Ratkaisu rahaongelmaan olisi toki…
Kokoomuksen säästötavoite vähintään yhdeksän miljardia euroa – veronkorotuksia ei tule
Näin pääministeri Orpo kommentoi Suomen taloustilannetta ennen budjettiriihen alkua syyskuun alussa.
Kokoomuksen ensi vaalikauden talousohjelmassa esitetään vähintään yhdeksän miljardin euron suoria säätöjä julkiseen talouteen, paljastaa kokoomuksen äänenkannattaja Verkkouutiset.
Verkkouutisten…
Presidentti Stubb tekee valtiovierailun Luxemburgiin
Tasavallan presidentti Alexander Stubb tekee valtiovierailun Luxemburgiin puolisonsa Suzanne Innes-Stubbin kanssa.
Suurherttua Guillaume ja suurherttuatar Stéphanie ovat kutsuneet presidenttiparin valtiovierailulle 29.–30. syyskuuta.
Vierailulla ovat esillä Suomen ja Luxemburgin kahdenväliset…
Sdp:n Näkkäläjärvi piikittelee Anderssonia: Ruotsin vasemmiston toiminta on vasemmistolta veivaus
Sdp:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kritisoi Ruotsin vasemmistopuoluetta oikeistolaisen puhemiehen tukemisesta.
Ruotsin sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Magdalena Andersson luopui hallitustunnustelijan tehtävästä maanantaina.
Näkkäläjärvi moittii myös europarlamentaarikko Li Anderssonia…












